18.07.2007, keskiviikko
Kissanpennut saapuivat

Päivä oli varmasti ollut todella hämmentävä pienille kissanpennuille. Tiistain aikana olimme käyneet laittamassa loukun pimeään puuvarastoon, jonka suojissa majaili tuntematon naaraskissa pentuineen.
Jo heti seuraavana aamuna puuvaraston omistaja soitti, että loukussa on nyt emo pentuineen. Emo ja pienet poikaset toimitettiin vähän matkan päähän talliin, jonne niille oli tehty karsinaan paikka jossa asua. Pentuja loukusta nostellessa selvisi, että ne ovat käsiteltävissä, vaikka eivät olleetkaan saaneet vielä ihmiskontakteja koko tähän astisen elämänsä akana. Emo sen sijaan ei ollut erityisen sosiaalinen ihmisiä kohtaan -se vältteli ihmisiä parhaansa mukaan, ja pahimmillaan kiipesi jopa seinää pitkin ollessaan niin peloissaan. Tuumimme olisiko pennuistakaan elämään lemmikkikissoina, kun niillä oli roolimallina säikky ja pelokas "villikissa".

Illan tullen selvisi, että poikasten emo ei enää ollutkaan karsinassa, vaikka karsina olikin tehty parhaimman mukaan kissan pitäväksi. Tallissa hetken seikkaillut emo sujahti lopulta katossa olevasta tuuletusaukosta omille teilleen. Samoihin aikoihin puuvaraston omistaja toimitti vielä kaksi loukutettua kissanpentua tallille. Neljä pikkukissaa oli nyt koossa, mutta niiden emo oli hävinnyt. Loukku vietiin vielä varmuuden vuoksi takaisin puuvajaan, jos siellä vaikka olisi vielä pentuja.

Se, mitä kissoille nyt tapahtuisi, oli suuri kysymysmerkki. Mietimme useita eri vaihtoehtoja, joista yksi oli kissojen vieminen löytöeläintaloon. Ajattelimme kuitenkin, että villin emon poikasiin olisi paneuduttava 100 prosenttisesti, jotta niistä tulisi kelpokissoja: sosiaalisia ja käsittelyyn tottuneita. Epäilimme riittäisikö löytöeläintalossa aikaa ja viitseliäisyyttä pienien kissojen kesyttämiseen, joten seuraava ajatus olikin pentujen tuonti kotiin, ihmisten ja normaalin kotielämän keskelle. Näin pennut päätyivät meille..

Kotiin tultuamme pennut olivat peloissaan. Ne olivat juuri olleet auton kyydissä ja nyt ne tuijottivat suurilla silmillään kauhuissaan suurta maailmaa. Maailmaa, joka ei ollut läheskään yhtä pelottavan ja suuren näköinen lautakasan välistä tähystettynä. Edes emo ei auttanut nyt, se ei ollut täällä, vaan ainoastaan vieraat ihmiset ja hajut. Pennut olivat yhdessä kasassa ja tuijottivat kaikkea mikä niitä ympäröi. Ennen kun menin tekemään niille paikkaa veljeni huoneeseen, tarjosin niille kipollisen vettä kuljetuskoppaan. Avatessani kuljetuskopan oven joku pennuista sähisi. Muut tuijottivat suurilla silmillään peloissaan minua ja vesikippoa. Suljettuani luukun mitään ei tapahtunut, mutta jo hetken päästä musta pentu uskaltautui kipon luokse ja joi. Sillä oli jano.

Pennut muuttivat toistaiseksi suureen kanihäkkiin. Ne olivat vielä niin pieniä, että olisivat varmasti kipittäneet heti kaappien ja muiden kalusteiden alle suojiin, ja siinä tapauksessa kalusteiden alla peloissaan kyyhöttävillä pennuilla ei juurikaan olisi mahdollisuuksia kesyyntyä. Kanihäkki oli niin suuri, että pienillä pennuilla oli siellä paljon tilaa, ja sinne mahtui kaikki perustarvikkeet: peti, hiekkalaatikko, vesikipot ja ruokakupit.

Annoimme pentujen rauhoittua ja toipua automatkasta. Annoimme niille ruokaa -selvästikkin tähän asti rohkein, musta pentu, oli ensimmäisenä ruokakupin äärellä ja söi, lähestulkoon ahmi ruokaansa. Mustan pennun myötä muutkin pikkuisista uskaltautuivat syömään. Oranssin pennun kohdalla syömisestä ei meinannun tulla loppua ollenkaan -niin nälkäinen se oli. Mutta se oli myös suurikokoisin. Pikkuhiljaa pennut kömpivät yksitellen nukkumaan pehmustettuun pahvilaatikkoonsa. Kaikki, paitsi oranssi pentu. Se jatkoi vielä ruokailuaan ja lopulta meni häkin kulmaan -ja nukahti sinne. Jätimme pennut rauhaan. Ne olivat väsyneitä, mutta kylläisiä, ja nukahtivat äkkiä.

Tulimme vielä myöhään illalla kurkkaamaan, että pennuilla on kaikki hyvin. Ne olivat omassa suljetussa huoneessaan siksi, että meillä oli niiden lisäksi useita muitakin eläimiä, joiden emme toivoneet stressaavan kissanpentuja.
Oranssi, häkin kulmaan nukahtanut pentu, nukkui yhä kulmassaan. Äitini oli tarkoitus nostaa pentu muiden sekaan pahvilaatikkoon, mutta pentu olikin niin rauhallinen, että hän ottikin sen hetkeksi syliinsä. Ja siinä se oli, hurja maineinen villikissa, silitettävänä ja rauhallisena äitini sylissä. Lopulta se nukahti siihen.
Olin juuri ilmoittanut tekstiviestitse kissanpennuista ystävälleni, johon olin tutustunut parisen vuotta sitten rippileirillä. Hän oli kertonut kissanpennuista äidilleen, joka oli innostunut pennuista heti. Myöhään samana iltana he tulivat vielä katsomaan pentuja -myöhemmin viikon aikana ei käynyt, sillä ystäväni oli isosena rippileirillä viikon, jolloin useammasta pennusta olisi jo saattanut tulla varaus. He ihastelivat pentuja pitkään. Musta pentu, joka oli kooltaan kaikkein pienin, ja jonka olin antanut ystäväni äidin syliin, oli jo pian nukahtanut tämän kämmenelle, ja näin päätös heille muuttavasta kissanpennusta oli pian tehty. Musta muuttaisi heille heti kun olisi hiukan kasvanut sisarustensa parissa.

Kun lopulta, myöhään yöllä, maltoimme poistua pentujen luota nukkumaan, oli jokaista pentua käsitelty jo sen verran, että jokainen oli jossain vaiheessa nukahtanut käsittelijänsä syliin. Vaikka erityisesti raidalliset pennut olivat kovia sähisemään, antoivat ne silti nostella itseään ja pidellä sylissä. Minusta alkoi pian tuntumaan, että ne tuskin tiesivät mitä sähiseminen tarkoitti.

19.07.2007, torstai

Aamulla olin vielä nukkumassa, kun äitini ilmoitti, että kissanpennut olivat yön aikana popsineet kaikki ruokansa raksuja myöten, ja että nähtävästi myös hiekkalaatikkoa osataan käyttää oikein. Erityisesti hiekkalaatikon käyttäminen oli positiivinen yllätys -olin jo pelännyt, etteivät "villit" ja orvot pennut oppisi ikimaailmassa hiekkalaatikon käyttöön. Toisin oli kuitenkin todistettu.

Vietin päivän osaksi pentuja käsitellen ja kuvaten, osaksi rakensin näitä sivuja. Tietenkin olen huomioinut myös omia lemmikkejäni. Koitin saada pentuja kehräämään, mutta sitä niistä yksikään ei ole vielä tehnyt. Ajan kanssa, luulisin. Eläväthän pennut vasta toista päiväänsä meillä, ja tuntuvat olevan edelleen aika hämmentyneitä kaikesta mitä teemme. Ne eivät myöskään ole maukuneet -ainoastaan sähisseet.

Illalla katselimme veljeni ja kahden kissanpennun kanssa televisiota veljeni sängyltä. Veljeni lähdettyä illan viettoon ja minun lähdettyäni koirieni kanssa lenkille, äitini meni pitämään kissoille seuraa ja kesyttämään niitä. Ensiksi äitini otti viereensä sängylle vain yhden raidallisen pennun -hänellä kun oli tapana ottaa ensimmäisenä häkistä juuri se pentu, joka sähisi eniten. Sitten minäkin tulin huoneeseen ja kaappasin väliimme kokonaisen pahvilaatikollisen kissanpentuja, eli kaikki loput, kolme. Siinä me makoilimme ja katselimme televisiota, välissämme pennut. Ajan kuluessa pennut rentoutuivat ja sulkivat silmiään, loppujen lopuksi kaikki olivat nukahtaneet. Ne nukkuivat jo rennosti -eivät enää tassujensa päällä maaten, vaan jopa kellahtivat jo kyljilleen. Kaikista huvittavin oli musta pentu, joka lopulta kellahti aivan selälleen rapsuteltavaksi. Siinä se kelli, välillä vähän venytteli ja leipoi, ja näytti nauttivan olostaan. Myös raidalliset pennut näyttivät erityisen rentoutuneilta, taisivatpa ne jopa nähdä uniakin juoksevista tassuista ja lipovista kielistä päätellen.
Aika meni taas kuin siivillä pentujen luona. Tarjosimme niille vielä iltaruuan sängyllä -jotta ne yhdistäisivät, että ruoka tulee ihmisiltä, ja että täten ihmiset ovat hyvä asia. Kun jokainen oli syönyt itsensä kylläiseksi alkoi raidallisten pentujen johdolla suuri, hellyyttävä pesuhetki. Jokainen kissa pesi itsensä parhaansa mukaan -oranssi pentu kaikkein laiskimmin maaten samalla.
Pesun jälkeen kissat innostuivat hiukan leikkimäänkin. Toinen raidallisista kissoista aloitti leikin alkeet "tappamalla" punaista leikkihiirtä, ja minä yllytin sitä lisää rapisuttamalla pitkää luumupuun oksaa, jonka päähän olin sitonut langalla pienen palan sanomalehteä. Siitä alkoi laiska (joka johtui varmastikkin pentujen kylläisyydestä) jahti lelua kohtaan, ja lopulta pennuista kolme olivat selällään, yrittäen laiskasti tassuillaan tavoitella sanomalehden palaa. Toinen raidallisista oli tässä vaiheessa kömpinyt jo nukkumaan, -kellon ollessa jo yli 10 ei enää leikit jaksanut pientä kylläistä kissanpentua kiinnostaa.

Kuten arvata saattaa, olen jo tässä vaiheessa erittäin tyytyväinen kissanpentuihin ja siihen kuinka hyvin ne jo osaavat käyttäytyä ihmisiä kohtaan.

20.07.2007, perjantai

Kissanpennut majailevat veljeni huoneessa suuressa kanihäkissä. Viime yönä aamuneljän aikaan veljeni oli tullut herättämään äitini ja sanonut, että erityisesti oranssi kissanpentu maukuu, eikä hän voi millään nukkua pienen poikasen aiheuttamassa melussa.
Äitini oli noussut, ruokkinut pennut sekä siistinyt hiekkalaatikon. Pennuilla oli taas kaikki hyvin. Vaan eipä kulunut aikaakaan, kun veljeni tuli uudestaan ilmoittamaan, että oranssi kissanpentu jatkaa edelleen maukumistaan.

Kissanpentujen "koti", suuri kanihäkki siirrettiin olohuoneeseen, jossa kukaan ihmisistä tai perheemme eläimistä ei nukkunut. Omat kissamme nukkuvat aina omilla paikoillaan kodinhoitohuoneessa, kun taas koirat viihtyvät parhaiten minun, emäntänsä lähettyvillä koko yön. Kissanpennuille pistettiin televisiokin päälle, sillä ne tuntuvat viihtyvän "tasaisen melun" äärellä. Ja niin ne tuntuivat rauhoittuvankin. Oranssi, äänekäs pentu oli aivan hiljaa ja niin talomme väki pystyi jälleen jatkamaan uniaan.
Isäni oli vielä yön aikana herännyt, ja mennyt varmistamaan, että kissojen osalta hiljaisessa olohuoneessamme pennuilla olisi kaikki hyvin. Katsottuaan pentujen häkkiin hän huomasi, että oranssi kissanpentu puuttui kokonaan..
.."Kyllä se siellä jossain on, älä nyt höpsi." Vaan eipä ollut. Etsintöjä ehdittiin hädin tuskin aloittaa, kun jo takkahuoneesta, olohuoneemme viereisestä tilasta kuului pieni ja hento mau. Ja siellä se oli, oranssi kissanpentu, cd-telineen takana. Ja heti kun se nostettiin takaisin sen häkkiin, se tuli kanihäkin yläpäässä olevien kaltereiden välistä takaisin ulos. Musta kissanpentu oli heti ottamassa mallia sisarukseltaan. Siihen aikaan yöstä ei oikein tee mieli alkaa viihdyttämään kissoja, joten ainoa äkkiä päähän pilkahtanut ratkaisu, oli kanihäkin yläosan teippaaminen umpeen. Ja toistaiseksi ratkaisu onkin toiminut.
Kiitos hyvien unenlahjojeni, minä nukuin kuin tukki koko yöllisen shown ajan. Kuten päätellä pystyy, olin aika hämmästynyt kuullessani aamulla mitä kaikkea yön aikana olikaan ehtinyt tapahtumaan..

Aamupäivästä lähdimme äitini kanssa ostamaan pennuille ruokaa. Faunattaresta löytyi "peltohiiriä", joita ehdottomasti tahdoin ostaa leikkisille pennuille. Lisäksi saimme muovipussillisen kissanpennuille tarkoitettuja ruokanäytepusseja, joille varmasti löytyy syöjiä. Iso kiitos siis Faunattaren Piialle lahjoituksista!

Päivän aikana kissanpennuille tuli taas pidettyä paljon seuraa. Jälleen kerran ne pystyivät rentoutumaan ihmisten seurassa, ja niitä oli ilo katsella. Ne leikkivät toistensa, ja uusien peltohiirilelujen kanssa. Ne alkavat todella jo luottamaan ihmisiin ja pystyvät rentoutumaan ihmisten seurassa. Ne liikkuvat häkissäänkin paljon, eivätkä enää kyhjötä kauhuissaan yhdessä nurkassa. Kyllä niistä tulee hienoja kissoja. Tässä vaan mietin kuinka niistä ikinä raaskii luopua..